Talousasioita yksinkertaisesti

Rahatieto


Pikavippi – apu rahapulaan vai sudenkuoppa velkaantumiseen?

Kirjoitettu kesäkuu 20, 2010 kirjoittanut admin

Äkillisen rahapulan iskiessä on apu itse asiassa monella lähempänä kuin se paras kaveri tai äiti, jolta voi vipata muutaman kympin hädän hetkellä. Tarvitsee kaivaa vain kännykkä taskusta, ja minuuteissa tilillä on taas rahaa. Tällöin on kyse tietenkin pienlainasta eli kansantajuisemmin pikavipistä.

Pikavippi on syntynyt erityisesti akuuttiin pikkurahan tarpeeseen, sillä lainattavat määrät ovat tyypillisesti 50 euron ja muutaman satasen väliltä. Laina tilataan halutulta firmalta kännykällä tekstiviestillä tai internetin kautta. Mitään vakuuksiakaan ei tarvitse järjestää, joten kun asiakas vippiä tilatessaan muistaa lähettää myös tilinumeronsa, ovat rahat heti tilillä.

Pikavippi ei olisi pika, ellei se pitäisi myös maksaa takaisin pikaisesti. Pienlainan takaisinmaksuun annetaan aikaa yleensä 14 tai 30 päivää. Eli viimeistään palkkapäivänä vippi on syytä maksaa pois.

Tietenkään kukaan ei anna lainaa tuosta vain ilman vakuuksia, ellei hommassa olisi jonkinlainen juju. Kaikkien luottojen kohdalla se piilee korossa, jonka lainaaja maksaa lainan päälle. Vertailunvuoksi mainittakoon ensin, että todellisten kulujen kanssa laskettuna useimpien luottokorttien vuosikorot pyörivät 12 ja 15 prosentin välissä. Muunlaista kulutusluottoa saanee pankista tätäkin edullisemmin, tällä hetkellä jopa alle 10 prosentin korolla

Korkojen kautta kierteeseen

Pikavippien korot huitelevat aivan omissa sfääreissään. Taloussanomien syksyllä 2009 tekemä vertaus (http://www.taloussanomat.fi/laskurit/pikavipit ) paljastaa, että pienlainojen vuosikorot erilaisten kulujen kanssa laskettuna huitelevat 250 prosentista jopa 1500 prosenttiin. Toki kovin moni pikavippiyhtiön asiakas ei ajattele näin, vaan korko lasketaan sen mukaan mitä velallinen joutuu sen parin tai muutaman viikon jälkeen maksamaan takaisin. Jos siis ottaa 200 euron pikavipin, niin joutuu maksamaan takaisin noin 250 euroa. Helposti unohtuu esimerkiksi se, että kun tilaat pikavipit tekstarilla, tilaaminen itsessään saattaa maksaa jo 3 euroa. Lisäksi viestejä tarvitsee lähettää usein kaksi.

Koska moni on joutunut pikavippien kanssa velkakierteeseen, on alan lainsäädäntöä tiukennettu vastikään. Pikavippejä ei voi myöntää asiakkaalle kello 23:n ja 7:n välisenä aikana, eli baari-iltaa ei voi enää jatkaa lainan turvin. Lisäksi lainan hakija täytyy tunnistaa luotettavasti esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla ensimmäisellä kerralla, joten uudeksi vippiasiakkaaksi ei nykyään pääse hetken mielijohteesta tekstiviestillä. Ota mielummin isompaa lainaa ilman vakuuksia kuin pikavippi.

Ehkä järkevin neuvo olisi järjestää raha-asiansa niin, ettei pikavippejä joutuisi koskaan käyttämään. Mutta jos se on aivan välttämätöntä, niin tässä pari muuta neuvoa:

  • Harkitse vielä. Luottokortti tai panttilainaamon 1 kuukauden laina ovat huomattavasti edullisempia.
  • Vertaa pikavippifirmoja ja valitse se, jolla on pienin todellisiin kuluihin perustuva korko.
  • Tilaa laina internetin kautta. Tekstiviestillä vain siinä tapauksessa, että viesti ei maksa mitään.
  • Lainasummaksi kannattaa valita 100-300 euroa huomioiden, että pienemmällä summalla pikavippiyhtiö perii yleensä suuremman koron.
  • Maksa laina eräpäivään mennessä.

2 Trackbacks/Pingbacks

  1. 20 10 10 10:06

    Uusia pikavippisivuja | Mistä pikavippi?

  2. 27 12 10 08:50

    Pikavippiä lainaamassa | Lainaa pikavippi


Kommentoi

You must be logged in to post a comment.




↑ Top